Minä pidän teatterista, tanssista, sirkuksesta, musiikista, katutaiteesta, estetiikasta ja sellaisesta. Pariisi oli mielikuvissani kaupunki, jossa kaikenlainen esittävä taide kohtaa, syntyy ja kehittyy. Sinne olisi päästävä asumaan.
Vähän naiivina ajattelin, että täällä luvatussa kulttuurikaupungissa on jatkuvasti esityksiä ja kaikkea meneillään. Että on ihan sama minne menee, kunhan menee ja pitää silmät auki ja tarttuu tarjouksiin. Siispä lehtikioskilta ostettiin Pariscope, jossa viikon kulttuuritapahtumat ja hikisimmät menomestat on listattu. Ensimmäisiksi riennoiksi valikoituivat moderni ooppera La Ronde sekä tanssiesitys Tour de Babel. Esityspaikkoina kansallisooppera Bastillessa sekä Pompidou naapurissa. Ei mitään kaikkein kämäsimpiä paikkoja kumpikaan.
Olin 8-vuotias, kun kritisoin Wienin kansallisteatterin aulassa Galileo Galilein elämän väliajalla kovaan ääneen saksaksi vanhempiani siitä, kuinka epäsopivaan näytelmään he olivat lapsensa tuoneet. G.G ei pysynyt kylpyammeessaan koko ensimmäistä puoliaikaa, vaan heilui lavan keskellä alastomana jo ensimmäisessä kohtauksessa. Galileo Galilein elämä ei ollut mitään verrattuna La Rondeen.
Ensimmäisessä näytöksessä ainakin kymmenen ihmistä oli alasti, joista suurin osa oli enemmän tai vähemmän (tai todellakin) sukupuoliyhteydessä keskenään. Sama meno jatkui pari tuntia. Musiikki ei pelastanut vähitellen kyllästyttävää toimintaa. Visuaalisesti näyttämöä mielenkiintoisemmaksi muodostui vanhan kapellimestarin vikkelät kädet.
En voi käsittää kuka a) ohjaa tuollaista sontaa, jossa kaikki kortit lyödään pöytään heti niin, ettei minkäänlaista kasvua voi enää tapahtua ja b) kuka idiootti ottaa tuollaista kuraa ohjelmistoonsa. Siinä ropisi kuva oopperasta pönöttävine tanttoineen, jotka laulavat kovaa ja korkealta korseteissaan.
Seuraavan illan tanssiesityksen suhteen odotukset olivat korkealla. Modernin taiteen museon "suurelta salilta" odottaisi esteettistä elämystä etenkin kun katsomovaloinakin käytetään ainoastaan ledejä. No ei ollu hieno.
Kahdeksan muusikkoa puoliympyrässä ja yksi tanssiva nainen. Asetelma voi tuntua vielä kiinnostavalta, mutta jos yksi muusikoista paljastuu dramaattisen melankoliseksi aforismien lukijaksi, tanssija ei osaa tanssia (mutta käy perinpohjaisesti läpi kaikki tanssilajit flamencosta, streetistä ja bollywoodmeiningeistä moderniin tanssiin) ja laulajat ulisevat pari tuntia ilman sanoja... Esityksen aiheeksi muodostui nainen suhteessa jumaluuteen. Mytologiaa, kuvailua ja etenkään kliseitä ei säästelty. Puolivälissä kastui silmät ja pikkuhousutkin melkein, kun nauratti niin paljon ja piti ihan hiljaa istua.
Lauantaina luvassa on Japanilainen tanssiesitys Accumulated layout Pariisin ulkopuolella. Esittelyssä luvataan monialaista tulkintaa, video- ja valotaidetta sekä kiinnostavaa koreografiaa. Alla on pari kuvaa esityksestä, joka koostuu kahdesta osasta. Turhan kalliit liput on myyty loppuun. Saatatte arvata, että odotukset ovat korkealla.
1 kommentti:
Kiitos, olen tyytyväinen. Erityisesti silmääni miellytti sanan "naiivi" oikeaoppinen kirjoitusasu. :P
Lähetä kommentti