Vieroitusoireet

Keskiviikkona alkaa huhtikuu ja paljon on kesken vielä. Tai sitten paljon on vasta alkamassa. Tarvitsin ehkä jonkinlaisen loman siihen elämään, joka oli aika täyteen buukattu Suomessa. Nyt se on kuitenkin pidetty.

Erilaiset produktiot vaativat vähän aikaa ennen kuin tulee taas pakottava tarve tehdä jotain artsuu. Viime aikoina olen kuitenkin tehnyt niitä kuukausitolkulla yhtäaikaa ja peräjälkeen ilman taukoa. Nähtävästi kolme kuukautta oli riittävä aika istua vain katsomon puolella sillä nyt olen alkanut heräämään tyhjistä tuijotuksista, en kuule mitä minulle sanotaan, kiinnostuksen kohteeni ovat rajoittuneita, olen sosiaalisesti vammainen ja hakeudun keskusteluihin, joista näyttäisi poikivan hyödyllinen suhde tai kaksi. Jotain on siis tapahtumassa. 

Eilen näin ensimmäistä kertaa Suomen merkittävimpiin nykysirkusryhmiin kuuluvan WHS-ryhmän esityksen Odotustila. Se oli hyvä ja jäinkin seurueen matkaan Pariisin ulkopuolelle yöksi. 23 tuntia myöhemmin palasin kotiin ja nyt on sitten tämä tilanne, että jotain tässä nyt täytyisi aloittaa. Ideoita ja ajatuksia on runsaasti, ehkä aivo on kuitenkin toiminut jossain määrin kolmen kuukauden aikana. Työhakemukset liittyvät onneksi tiukasti alaan ja ovat jo matkalla. Kärsivällisyyttä ja onnea tarvitaan kuitenkin vielä paljon. 

Onneksi on kaikenlaisia sijaistoimintoja. Suurin osa teistä varmaan tietää, että leikin Strömsöä pari kertaa kuukaudessa. Nyt työn alla on jotain, johon liittyy lampunvarjostin, kangastusseja ja kasa valokuvia designvalaisimesta, jonka idea on hyvä, mutta hinta älytön. Vaihe-vaiheelta-reportaasia saattaa eksyä blogiin jossain vaiheessa.

Kuvat: www.w-h-s.fi

Mitä kuuluu (Marja-Leena) I'm sorry.

Blogi on ollut muutaman päivän hiljaa, koska olen pitkästä aikaa tehnyt jotain hyödyllistä. Olen vääntänyt suullista esitelmää Pariisi-kurssille, jossa mietitään Pariisia suhteessa kulttuuriin, historiaan, politiikkaan, filosofiaan jne. Viime kerralla kuulimme kämppikseni esitelmän kierrätyksen eroista Suomessa ja täällä, tällä kertaa minä puhun metrosta. Itävaltalainen harakka tosin varasti kiiltävän aiheeni viime metreillä, joten yleisen informaation sijaan olen keskittynyt metroon kaunokirjallisuudessa. Viime yönä lipsuin myös muihin taiteenlajeihin, kun löysin niin hienoja metrovalokuvia ja -videoita. 

Olen myös vääntänyt työhakemuksia ja käynyt kesätyömessuilla. En tajua siitä hommasta mitään. Osaan kyllä tehdä hyvän työhakemuksen. Mutta hyvä työhakemus ei riitä Taiteilioille. En tiedä miten Erinomainen työhakemus tehdään, enkä ainakaan osaa tehdä Erinomaista työhakemusta ranskalaisille Taiteilioille. Uusia, parempia ja huonompia versioita tulee ja menee. Papereiden vaan pitäisi olla postissa jo. Konsultaatioskype muodostaa yhteyksiä Nepalin, Intian, Suomen, Etelä-Afrikan ja Ranskan välillä. Saako kansainvälisestä perheestä lisäpojon? Ihan kuin tekisi ennakkotehtäviä, joista luulin tänä vuonna päässeeni eroon. 

Tänään olisi taas shampanjaa ja hodareita. Huomenna serkku ja kaveri lähtevät kohti Suomea ja tilalle tulee Suvi meidän yliopistosta. Sanoinko jo että täällä käy paljon vieraita? Itse olen vääntänyt matkasuunnitelmaa pääsiäislomalle, joka alkaa kahden viikon päästä. Täältä pääsee halvalla Eurooppaan Ryan airilla ja junalla. Pariisi-Dublin-Lontoo-Barcelona-Pariisi = 65€. 

Kaksi viikkoa lomaa, tentit ja ohi on. Milloin se koulu oikein alkaa? Enää on Erasmus-kursseja, joista osa välillä peruuntuu. Kouluun päästäkseen täytyy muistaa oma nimi, kurssi ja opettaja. Jos haluat opiskella vaihdossa, älä valitse vaihtomaaksi Ranskaa. 

Off the Map

No niin. Kiitos valtavasta kommenttisaldosta, tästä on hyvä jatkaa - juttutoiveita kun oikein pulppuaa! 

Purnaan vielä vähän...

Viikonloppu lipuu  vääjäämättä ohitseni. Olen viettänyt vaihtelevasti äläostamitään-, äläsyömitään- ja äläteemitäänpäiviä. Paitsi että kämppis/kämppikset ovat Etelä-Ranskassa, myös muut kaverit paistattelevat Barcelonan lämmössä tai kiertävät Lontoon kuumia katuja. Minulla olisi siis ollut aikaa perehtyä a) kouluhommiin b) työnhakuun c) kodin siivoukseen ja pyykkivuoreen tai d) paikallisiin teatteriseurueisiin. No en ole tehnyt näistä mitään.

Sen sijaan olen juonut hirvittävän määrän kahvia, lukenut näytelmiä ja nauranut yksinäni ääneen. Olen myös haaveillut, suunnitellut ja ajatellut, josta olenkin tullut seuraavaan lopputulokseen. Tuntuu, että kaikki muut elävät mahtavaa elämää, mutta minä olen jumissa. Sosiaalinen elämä on täällä vähän kiven alla; Erasmuksille ei ole juuri mitään järjestettyä ja koulun lakkoillessa ihmisiä ei näe edes kursseilla. Koko ajan pitäisi itse olla järjestämässä kaikenlaista ja se voi pidemmän päälle olla uuvuttavaa. Toinen iso jumitus, joka kiristää päätä, on rakas ranskan kieli. Monet vaihtareista puhuvat englantia keskenään, ranskalaisiin on vaikea tutustua ja kotona puhutaan suomea. Kaikki muut kielen alueet tulevat treenatuksi paitsi puhuminen, jota ajattelin täällä tehokkaimmin harjoittaa.

En ole koskaan tehnyt oikeita töitä, kesätöitä tai muitakaan Kunnon Kansalaisen juttuja. Joka kevät stressaannun ajatuksesta, että pitäisi muka tietää missä kaupungissa kesänsä viettää ja minkälaisia töitä haluaisi tehdä. Nyt taloudellinen tilanne, mielenkiinto ja opintotukien kuluttaminen vaatisi todella yhden työkesän. Edes jotain keikkaluontoista. Taas on suuruuden hulluja ideoita ja haaveita, mutta työhakemuksen vääntäminen (etenkin ranskaksi) on jokseenkin luotaantyöntävää hommaa. 

Sitten on vielä yksi o-ou. Tänään on 22.3 - alle kahden kuukauden päästä koulu täällä on ohi. En minä halua tulla vielä Suomeen. 

Perusbloggarin peruspurnaus

Olen tiivistänyt tahtia ja yritän kirjoittaa mahdollisimman usein mahdollisimman monenlaisista asioista tänne. Aloitin blogin pitämisen koulun painostuksesta, jotta seuraavat vaihtoa harkitsevat voivat lukea yhden erasmuksen fiiliksistä Pariisissa. Seuraavaksi uskaltauduin antamaan osoitteen perheelleni ja lopulta julkaisin sen myös Facebookissa, koska en jaksanut selittää samoja asioita kaikille. 

Nyt olen  saanut yllättäviltäkin ihmisiltä kommentteja ja yhteydenottoja. Rekisteröitykää lukijoiksi ja/tai laittakaa kommentteja, juttutoiveita, ajatuksia, kysymyksiä... Olisi hauska tietää ketkä tätä lukevat ja mitä te haluatte lukea, täällä kun ei arki enää ihan niin paljon ihmetytä. 

...Tietenkään en toteuta toiveitanne, vaan kirjoitan juuri siitä mikä sattuu kiinnostamaan, mutta onpas hauskaa kuitenkin jos ei ihan yksin tarvitse täällä internetissä olla. Tähän tulisi joku pöljä hymiö, jos käyttäisin niitä täällä.

Slumdog millionaire...

...Oli sairaan hyvä. Halusin laittaa tähän trailerin, mutta en osaa enkä jaksa säätää. Joten menkää ensin TÄNNE ja sitten leffaan! Ei ollut liikaa hollywoodia eikä bollywoodia (mutta molemmista voi olla kiinnostava tietää jotain, kuten myös elokuvasta ja sen ohjaajasta). Nyt pää tyynyyn, mulla lähtee taju.

 

Kuvat google kuvahakua

Aurinko aurinko plaa plaa plaa

Mahtautisen ruokalista Pariisissa:

1. Lämmintä maitoa vaniljalla tai kanelilla.
2. Ananas, avokado ja muut hedelmät ja vihannekset, jotka todella maistuvat jollekin.
3. Sipulikeitto ja kaikenlaiset muutkin keitot ja mössöt.
4. Italialainen jäätelö.
5. Maustamaton jugurtti.

Kun kämppiskin pakkaa tavaransa ja lähtee viikonlopuksi etelään, ei voi muuta kuin:

1. Ajaa metrolla satunnaiselle päätepysäkille ja kävellä kotiin.
2. Poiketa aurinkoisen päivän kunniaksi kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa vompatit ja pesukarhut naurattaa.
3. Päivittää blogia.
4. Mennä leffaan neljännen kerran kuukauden sisällä.
5. Maata kippurassa ja manata mahaa.
6. Aloittaa esitelmän teko aiheena Pariisin metro. (toim. huom. niin varmaan!)

Kuva: Anna Seppälä

P.S. Täällä sataa kuulemma ensi viikolla lunta.

Kevät ja muita tärkeitä asioita.

Vihdoin se tuli. Aurinko, 17 astetta, vihertävät puut ja, jos mahdollista, entistä enemmän koirankakkaa. Talvitakki lähti Suomeen muutama viikko sitten, seuraava vierailija saa mukaansa saappaat. Vieraita onkin piisannut. Koska Guadaloupe on Ranskan siirtomaa, on täysin ymmärrettävää, että sielläkin ollaan lakossa. Merin piti mennä sinne töihin, mutta jäikin Pariisiin jumiin - kuukaudeksi! Tänään matka jatkui Toulouse:in (terveiset suomenkielen opiskelijoille) josta muutaman viikon pituinen nykysirkuskeikkailu Ranskassa alkaa. Tuntuu hassulta jatkaa elämää kotona kahdestaan kämppiksen kanssa, toisaalta hirvittää, kun simultaanitulkki häipyi. 

Koulun blokki on hajaantunut ja opiskelijat tahtovat takaisin kouluun. Opettajat sen sijaan ovat nyt entistä tehokkaammin lakossa, eli lomaksihan tämäkin viikko taas kääntyi. Typerää, koska jo viikkoja siirtyneen kiipeilyn piti alkaa ylihuomenna. Toisaalta mukavaa, kun voi keskellä viikkoa pitää sushi- ja pastiskekkerit Sacré-Coeurin portailla. 

Viime päivinä mahassa on möyrinyt mato. En tiedä tuliko se ruuasta, kauniista säästä vai jonkun aivastuksesta, mutta vääntöä ja kivistystä piisaa. Muuten kaikki rock'n'roll.

Elämysmatkailua

Mainitsin viimeviikkoisessa postauksessa pitäväni vaikka minkälaisesta esittävästä taiteesta. Katsojana nautin kuitenkin ehkä eniten tanssista, jossa ajatukset eivät niinkään pakkaudu omiin ohjaussuunnitelmiin ja muihin paljon parempiin ideoihin. En pidä huonoista tanssijoista, tylsistä koreografioista tai kököstä visualisoinnista, joten tanssin katsominenkaan ei aina ole nautinnollista. 

Viime viikonlopun esitys Accumulated Layout oli äärimmäisen hieno ja tekninen esitys. Video, valot, koreografia ja musiikki oli yhden miehen, Hiroaki Umedan, käsialaa. Ja siinäpä ongelma ehkä olikin. Esityksen eri elementit tukivat toisiaan täsmällisesti: video rytmitti tanssia, joka rymitti valoa, joka rytmitti musiikkia, joka rytmitti koreografiaa. Esitys ei herättänyt ajatuksia, ei tuntunut missään enkä edes yhtynyt ranskalaiseen "oh-lala!"-kulttuuriin, vaikka kieltämättä ihailin Japanilaisen rytmitajua ja kumista, mutta määrätietoista tanssia. Musiikki oli myös jees ja videokin hieno, mutta äärimmäinen teknisyys söi kaiken sisällön ja ilmaisun. Takana istuvat 13-vuotiaat idiootit pitivät tarmokkaasti huomion myös tasapuolisesti itsellään.

Tänä iltana meininki oli jotain aivan muuta. Ensinnäkin, eräs vielä toteuttamaton ohjaussuunnitelma on kytenyt ja kasvanut päässäni vuosia. Tänään löysin sille tilan. Théâtre National de Chaillot on vanha, jylhä, jykevä ja korkea rakennus, jonka sali on studiomainen, rakenteet paljastava, huippumoderni ja sikamakee.

Toisekseen... Ilta sisälsi Russel Maliphant Dance Co:n kolme esitystä, jotka olivat Flux, Small Boats ja Push. Ensimmäinen oli yhden miehen show, rytmillisesti oivaltava ja tylsää kissa-hiiri-leikki-valoratkaisua lukuunottamatta kiinnostava ja miellyttävä. Seuraavassa esityksessä video, musiikki, valot ja tanssi yhdistyivät, limittyivät ja vuorottelivat mielenkiintoisella tavalla. Lavan edessä olevassa harsossa pyöri erilaisiin maisemiin ja tapahtumiin sijoittuva video. Seitsemän tanssijaa oli harson takana ja näkyivät välillä osana kuvaa, jota video ja valo ohjasivat. Ok, nähty ennenkin, mutta ei näin kokonaisvaltaisena kuitenkaan. Esitys oli mielenkiintoinen, mutta videon sisältö liikkui häpeällisen lähellä mauttoman rajaa, lipsuen sen ylikin välillä. Unettava musiikki ja jatkuva harson läpi tarkennus painoivat myös silmiä kiinni esityksen loppupuolella. Väliajan jälkeen alkoi kolmeosainen "Push". Sitä dialogia, pariakrobatiaa, keveyttä, rytmitajua, ilmaisua, voimaa, taitoa, ilmavuutta ja tunnetta oli yksinkertaisesti mahtavaa katsoa. Yksi valotilanne ja syntikan soundi yhdessä kohtaa ovat ainoat asiat (ja niitä lähes poikkeuksetta kaikkialla on), joita vähän kritisoin. Lähtiessä oli mielettömät fiilikset vaikkakin myös omituinen uupumus. Ensimmäistä kertaa täällä menin esimerkiksi  väärään metroon, talsin kilometrikaupalla tunneleissa yksin keskellä yötä minihameessa enkä jaksanut edes hermostua.

Ja vielä ihan pieni kolmas juttu. Saattaa olla, että huomio ja paha silmäni kiinnittyi tänä iltana tavallista tarkemmin valoihin, koska seurueeni oli kaksi valosuunnittelijaa, joiden höpötyksissä piti pärjätä mukana. 

Kuva Russel Maliphant Dance Companyn esityksestä "Small Boats"

Viinistäkin vähän

Toisinaan sitä unohtaa missä on. Jos esimerkiksi tekee pitkään juttuja kotona ja lähtee sitten ulos, saattaa törmätä siihen tosiasiaan ettei ole Suomessa. Parvekkeen ovia availlessa taas näkee lähes joka kerta jonkun vessa-asioilla, joten sijainti on ehkä suurkaupunki. Mutta siinä kohtaa, kun astuu takapihalla olevasta pienestä ovesta sisään viinibaariin, jossa omistaja kertoo tarinoita ja viiniä maistellaan ja vertaillaan, tietää olevansa Ranskassa.

En ole tiennyt viineistä juuri mitään ennen tätä. On alueita ja rypäleitä ja vuosikertoja ja ilmastoja, mutta varsinaiset makuerot ja hinta-laatu-suhde-arviot olen suosiolla jättänyt jollekin muulle. Ehkä Alko ei inspiroi viiniharrastuksen aloittamiseen samalla tavalla, kuin veljekset, jotka kilpaa kertovat tarinoita viinien valmistuksesta ja maistelusta. Viinien kiehtovuus on maun lisäksi ehkä niiden käsityömäisyys. Ehkä rypäleiden tallominen on jäänyt enää vain pienille viinitiloille, mutta hienovaraista hakemista se tuntuu kuitenkin edelleen olevan.

Paremmissa viineissä pienetkin erot alkoivat vähitellen selvitä ja suosikkejakin löytyi. Ranskalaiselle oli ehkä omituista etteivät eri viinialueet tai rypälelajit olleet aivan selvillä ja itseäkin hieman nolotti, kun ei aluksi tiennyt yhtään mitä pyytää. Teimme kuitenkin samaan aikaan listaa asioista jotka selvisivät ja pian kokonaisuudet alkoivat vähän hahmottua. Seurueemme Suomeen lähtevän -vähän jo pidemmällä olevan- viininharrastajan matalaukkuun päätyi hauska ja mielenkiintoinen yhdistelmä pulloja, joilla kaikilla on oma tarina.

Kuva Ranskan viinialueista

Blokki

Ranskalaisesta koulunkäynnistä en ymmärrä mitään. Paitsi että sitä tehdään ranskaksi, sitä myös terrorisoidaan joka suunnalta. Epämääräinen lakko on ollut käynnissä ensimmäisestä kouluviikosta lähtien. Jotkut opettajat eivät tietääkseni ole pitäneet kurssejaan koko lukukautena, osalle opiskelijoistakin vuosi 2009 on ollut lomaa.

Ainakin kerran viikossa järjestetään massakokouksia, joissa väitellään, vaaditaan ja hurmioidutaan. Kokouksien sisällöistä ei ymmärrä tarpeeksi, jotta niitä jaksaisi kovin aktiivisesti seurata, eikä niistä mitään mullistavaa yleensä seuraakaan. Viimeviikkoinen päätös tuli kuitenkin konkreettisesti eteen, kun menimme maanantaina kouluun. Rakennus on ollut blokattuna koko viikon, läpi pääsevät ainoastaan vaihto-opiskelijat, mutta vain jos he ovat menossa Erasmus-kurssille. Nimi, kurssi ja opettaja kuulustellaan oviaukossa, jonka oppilaat, pöydät ja tuolit ovat tiukasti tukkineet. Koulun hallintorakennusta sen sijaan ympäröi bussilastillinen poliiseja.

Samppanjaa ja salmiakkia

Kämppikseni järjesti minulle eilen yllätyksen. Tiesin vain, että koulusta lähdetään suoraan jonnekin ja päälle tulisi laittaa jotain siistimpää. Yllätystä pohjustettiin muutama päivä, joten ehdin miettiä mitä tuollaisista yllätyksistä olisi mieltä. Tavallaan pidän yllätyksistä etenkin jos uskallan luottaa yllärijärjestäjään. Hyvät yllätykset perustuvat ehkä siihen, että yllätettävä pitää yllätyksestä, joten toisen maku ja mieltymykset tulisi olla tiedossa. Annuli tiesi, että pidän samppanjasta ja syömisestä, joten hän järjesti meidät juhliin, jossa kuplajuomaa ja ruokaa sai rajattomasti kahden tunnin ajan hintaan 15€. Club Champs-Elysees oli hieno klubi ja meininki katossa. Avoimen baarin loputtua ruoka kannettiin pois ja juomat alkoivat maksaa. Paljon. Siinä vaiheessa vesi (5€) tuntui tietenkin muutenkin ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. 

Tänään heräsin aivan liian aikaisin naapurin remonttiin ja olin vakuuttunut siitä, etten a) koskaan enää juo tai syö mitään, b) hankin korvatulpat ja c) aion esittää koko päivän performanssia, jonka nimi on "Itku pitkästä ilosta 2". Ykkönen oli nähtävillä viime kesänä Mäntän kuvataideviikoilla.

Laiskan torkun jälkeen Pelastus soitti ovikelloa Stockmannin pussi kädessään. Pussista paljastui ruisleipää, salmiakkia ja Marianneja. Ranskalainen aamukahvi ja jälkiuunileipä sopivat niin hyvin yhteen, että paranin kokonaan henkisestä ja fyysisestä mökötyksestä, joka vissiin myös krapulana tunnetaan.

Lettuja ja Nutellaa

Eilen kaksi suomalaista kohtasi kaksi tsekkiä, yhden puolalaisen ja yhden romanialaisen lettukesteillä. Paikallinen crêpe muistuttaa suomalaista lettua, mutta se täytetään hillon ja kermavaahdon sijaan esimerkiksi Nutellalla, hunajalla tai kookoksella. Suolaisista täytteistä esimerkiksi perinteinen tomaatti, basilika, mozzarella on aika hyvä.

Eiliset letut olivat huomattavasti parempia kuin ne, joita saa joka kadunkulmasta. Luulen, että se johtui vain ja ainoastaan siitä, että Nutellaa sai kauhoa itse oman lettunsa päälle, eikä sen kanssa todellakaan säästelty! Toinen tsekeistä viettikin loppuillan purkin ja lusikan kanssa.  

Kulttuurielämä

Minä pidän teatterista, tanssista, sirkuksesta, musiikista, katutaiteesta, estetiikasta ja sellaisesta. Pariisi oli mielikuvissani kaupunki, jossa kaikenlainen esittävä taide kohtaa, syntyy ja kehittyy. Sinne olisi päästävä asumaan.

Vähän naiivina ajattelin, että täällä luvatussa kulttuurikaupungissa on jatkuvasti esityksiä ja kaikkea meneillään. Että on ihan sama minne menee, kunhan menee ja pitää silmät auki ja tarttuu tarjouksiin. Siispä lehtikioskilta ostettiin Pariscope, jossa viikon kulttuuritapahtumat ja hikisimmät menomestat on listattu. Ensimmäisiksi riennoiksi valikoituivat moderni ooppera La Ronde sekä tanssiesitys Tour de Babel. Esityspaikkoina kansallisooppera Bastillessa sekä Pompidou naapurissa. Ei mitään kaikkein kämäsimpiä paikkoja kumpikaan.

Olin 8-vuotias, kun kritisoin Wienin kansallisteatterin aulassa Galileo Galilein elämän väliajalla kovaan ääneen saksaksi vanhempiani siitä, kuinka epäsopivaan näytelmään he olivat lapsensa tuoneet. G.G ei pysynyt kylpyammeessaan koko ensimmäistä puoliaikaa, vaan heilui lavan keskellä alastomana jo ensimmäisessä kohtauksessa. Galileo Galilein elämä ei ollut mitään verrattuna La Rondeen.

Ensimmäisessä näytöksessä ainakin kymmenen ihmistä oli alasti, joista suurin osa oli enemmän tai vähemmän (tai todellakin) sukupuoliyhteydessä keskenään. Sama meno jatkui pari tuntia. Musiikki ei pelastanut vähitellen kyllästyttävää toimintaa. Visuaalisesti näyttämöä mielenkiintoisemmaksi muodostui vanhan kapellimestarin vikkelät kädet.

En voi käsittää kuka a) ohjaa tuollaista sontaa, jossa kaikki kortit lyödään pöytään heti niin, ettei minkäänlaista kasvua voi enää tapahtua ja b) kuka idiootti ottaa tuollaista kuraa ohjelmistoonsa. Siinä ropisi kuva oopperasta pönöttävine tanttoineen, jotka laulavat kovaa ja korkealta korseteissaan.

Kuva

Seuraavan illan tanssiesityksen suhteen odotukset olivat korkealla. Modernin taiteen museon "suurelta salilta" odottaisi esteettistä elämystä etenkin kun katsomovaloinakin käytetään ainoastaan ledejä. No ei ollu hieno.

Kahdeksan muusikkoa puoliympyrässä ja yksi tanssiva nainen. Asetelma voi tuntua vielä kiinnostavalta, mutta jos yksi muusikoista paljastuu dramaattisen melankoliseksi aforismien lukijaksi, tanssija ei osaa tanssia (mutta käy perinpohjaisesti läpi kaikki tanssilajit flamencosta, streetistä ja bollywoodmeiningeistä moderniin tanssiin) ja laulajat ulisevat pari tuntia ilman sanoja... Esityksen aiheeksi muodostui nainen suhteessa jumaluuteen. Mytologiaa, kuvailua ja etenkään kliseitä ei säästelty. Puolivälissä kastui silmät ja pikkuhousutkin melkein, kun nauratti niin paljon ja piti ihan hiljaa istua.

Lauantaina luvassa on Japanilainen tanssiesitys Accumulated layout Pariisin ulkopuolella. Esittelyssä luvataan monialaista tulkintaa, video- ja valotaidetta sekä kiinnostavaa koreografiaa. Alla on pari kuvaa esityksestä, joka koostuu kahdesta osasta. Turhan kalliit liput on myyty loppuun. Saatatte arvata, että odotukset ovat korkealla.

Kuva