Viivi ja Wagner

HS 26.6.2009 (Klikkaa kuvaa, niin näet paremmin. P.S. Kiitti Maaria!)

Neighbourhood Today

Michael Jackson kuoli. Earth song on tänään pauhannut muun muassa Forum des Hallesissa, takapihan viiniveljeksillä, radiossa ja ohi ajavissa autoissa. Popin kuningasta on ainakin äänenvoimakkuudella ja mahtipontisella biisivalinnalla kunnioitettu tässä kaupungissa. Requiescat in pace.

Lähikaupan aasialainen kassaneiti sen sijaan sähläsi jotain pankkikorttini kanssa viimeksi kun asioin siellä. Täti ei paljon puhu, mutta ei sillä niin väliä, tänään hän nimittäin kaivoi tiskinsä alta minulle keltaisen ruusun ja hymyili anteeksipyytävästi.

Ja vielä uutinen alakerrasta. Mr Loungissa ei nykyään tarvitse enää maksaa Pastissista. Läksiäisetkin hän aikoo kuulemma minulle torstaina järjestää. Yläkerta on varattu ja tuttuun tapaan keksejä riittää kavereillekin.

Yhteenvetoja

Reilun viikon päästä palaan Suomeen ja nyt on aika (luistaa läksyistä ja) listata asioita taas pitkästä aikaa.

Mitä väitän oppineeni puolen vuoden aikana Pariisissa:

• Ranskaa
  
• Small talkkaamaan
  
• Ottamaan rennommin
  
• Nirsoilemaan kahvin suhteen
  
• Ajattelemaan musiikkia, estetiikkaa ja rytmiä
  
• Kohteliaammaksi (ainakin näennäisesti)
  
• Pariisilaista penseyttä
• Vähän kärsivällisemmäksi
  
• Nauttimaan elämästä
  
• Olemaan myöhässä
  
• Säikäyttämään kananmunan onnistuneesti
  
• Syömään tonnikalapihviä ja sushikin on jo ihan oké
  
• Pitämään pistaasijäätelöstä
  
• Erottamaan hyvän ja huonon punaviinin toisistaan
  
• Pitämään joistakin väreistä 
  
• Tajuamaan miten ympäristö vaikuttaa ihmiseen
  
• Ja miten ihmiset vaikuttaa
• Mitä eroa on paikallisella, turistilla ja sillä, joka on jotain siltä väliltä 
• Olemaan välittämättä ja sietämään
  
• Päättämään nopeammin
  
• Tanssimaan tuntikausia
• Arvioimaan enemmän ja arvostelemaan ehkä vähemmän
• Että koti voi olla missä vaan ja miten pitkään tahansa

Mitä olen ehkä unohtanut:

• Miten elää minuuttiaikataulussa
  
• Kaikkien muiden kielten kieliopit
  
• Stressaamaan kaikesta
• Millaista on asua pienessä kaupungissa
• Miten helposti Suomessa voi kierrättää kaiken
• Tunteen, kun kaikki järjestyy helposti ilman paperisotia 
• Miltä joku Oltermanni maistuu, kun eihän se maistu
• Miten autolla ajetaan
• Miksi joskus on jännittänyt tilanteita, joissa kaikki on kuitenkin puhuneet suomea
• Miten joskus sai niin monta asiaa tehtyä yhden päivän aikana eikä kuitenkaan ollut tyytyväinen
• Millaista se arkielämä on ja miten siihen pitäisi nyt suhtautua

Kuva: Andy Warhol Pop Party (google.com)

Fête de la Musique

Pariisi aloitti soundcheckin eilen aamukahvin kanssa samaan aikaan. Jokavuotista musiikkijuhlaa oli mainostettu kaduilla ja radiossa pitkään eikä ollenkaan turhaan!

Itsenäisten muusikoiden yö keräsi bändejä joka kadunkulmaan, joka aiheutti melkoista kakofoniaa välillä. Eri kaupunginalueilla painottuivat vähän eri genret. Olin tyytyväinen, kun ovesta ulos astuttuani kuulin, että meidän naapurustossa räimää punk ja rock'n'roll. Tosin jo hallien kohdalla (viisi minuuttia myöhemmin) hymy hyytyi, kun intiaanit taistelivat taas reviiristään panhuiluineen. Paljon kuraa, epämääräisiä perheyrityksiä ja muutama ylenpalttinen hallelujakin tuli vastaan. 

Mutta oli niitä huippujakin. Yksi sellainen oli ryhmä nuoria torvia. Ihan mahtava meininki, hauskoja biisejä ja hyviä soittajia.

Maraisilla tarjolla oli luonnollisesti miesstrippareita ja ilmapalloja kaikissa sateenkaaren väreissä. 

Bastillessa oli sen  sijaan tuttuun tapaan isot bileet. Makkaranpaistajat ja Oranginan jakajat loivat festaritunnelmaa samoin kuin lauma pelottavia nuorisohuligaaneja rottweilereineen ja fritsuineen. Jatkoimme matkaa kohti latinalaisia kortteleita, jonne ei kuitenkaan enää mahtunut. Ihmiset olivat pakkautuneet kapeille kaduille eikä väliin tehnyt mieli tunkea.

 

Tois puol jokkee bileet kiihtyivät illan hämärtyessä. DJ:t luukuttivat vanhaa ja uutta diskojytää täysillä ja ihmiset tanssivat massoittain kaduilla. Illan päätti osaltamme ihana muusikkopariskunta Katia Goldmann et Lui, jolla oli niin hyvä meininki ja tasokas ohjelmisto, että ostin keikan päätteeksi levynkin. 

Kesä, eikä mitään tekemistä...

Paljon vaikuttaa nähtävästi ihmiset omaan olotilaan ja aktiivisuuteen. Kun viimeiset vaihtarit lähtivät olin omituisen ahkera koulujuttujen kanssa. Ensimmäisenä päivänä, kun kielikurssia ei ole ja huomaan olevani opintosuunnitelmaani edellä, tahmaan sitten jossain ihmeen liisterissä. Ranskiksilla on vielä  tenttejä ja niihin päntätään suljettujen puhelinten takana. 

Tekisi mieli jo pakata vähän ja testata kuinka monta sampanjapulloa laukkuun mahtuisi. En viitsi aloittaa, koska todennäköisesti sinne ei mahdu tavaratkaan. Laukkuja ja hameita voi aina pukea päällekäin, mutta kenkiä ei... Ja sitten on ne kaikki tilaavievät typeryydet kuten pyyhe ja lamput. Kaksi matkalaukullista on siis jo Suomessa samoin kuin kaikki talvikamat. Sitä ei kyllä huomaa mistään, vaikkei minulla edes ole niin kauheasti tavaraa. Vähän hermostuttaa myös painorajat, joita kuulemma syynätään nykyään taas entistä tarkemmin. Romanialainen tyttö postitti eilen 100 kg tavaraa kotimaahansa, tsekillä oli lähtiessään 40 kg. Onneksi en ole hamsteri. Suomeen 5 kg postipaketti maksaa nimittäin 26 euroa, lentokentällä ylimääräisestä kilosta saa sen sijaan pulittaa 14 euroa. Ja ensi viikolla alkaisi ne alet...

Pariisin kaduilta

Kaksi ensimmäistä kuvaa Lotta Roukala ja kolmas William Lane. 

Päiväretki Versaillesiin

Tässä päiväkirjahenkinen tynkäpostaus, nyt on kiire! 

Versaillesiin pääsee RER-junalla puolessa tunnissa. Varaa matkalle ainakin yksi innokas historian maisteri.

Hyvät kengät, joilla voi kävellä.

Aurinkorasvaa ja evästä.

Aikaa.

Tuhannen ja yhden yön tarina

Kun Pariisissa paistaa aurinko ja on viikonloppu, paikalliset suuntaavat kaupungin ulkopuolelle omakotitaloalueille. Omakotitaloon nimittäin liittyy suuri piha, johon täytyy ehdottomasti kuulua grilli. Eilen lämpötila oli illallakin vielä lähellä kolmeakymmentä astetta ja käytössämme oli auto. Suuntasimme Pariisista länteen ja löysimme yli parikymmentä ranskalaista pelaamasta musiikkitietokilpailua. Pöydille ilmestyi jatkuvasti lisää ruokaa ja tunnelma oli mahtava. 

Kävi ilmi, että isäntäperheeseen kuului kaksi äänisuunnittelijaa, joilla oli hyvä huumorintaju. Ulkona oli tietokone ja sisällä eri kerroksissa valtavat stereosysteemit, joista miesten oma radiokanava pauhasi. Asuntoesittelyssä tuli sellainen "cool"-olo, että aika paljon hymyilytti. Ihanaan vanhaan taloon oli tehty kaksi studiota, joissa tehdään ääni-installaatioita radion lisäksi muun muassa mainosten taustalle ja elokuviin. Sisustukseltaan talo oli täydellinen hengailumesta, johon oli koottu vähän kaikenlaista ostoskärryistä itämaisiin mattoihin. Söin vähän sisäelinnakkia, join elämäni ensimmäisen kokonaisen kaljan (25 cl) ja yritin pysyä kärryillä keskustelussa. Puolen yön aikoihin lähdimme vaeltamaan kohti kaupunginalueen keskustaa, jossa luvassa oli eräänlainen taiteiden yö, jonka äänimaailmaan edellämainitut olivat tietenkin sotkeentuneet.

 

Seuraavia tapahtumia on vaikea kuvailla, sillä olin melkoisessa esteettisessä elämyksessä, sanaton ja henkisesti ohlala. Valokuvatkin on aivan surkeita, kun ei siinä ehtinyt säätämään. 

No oli kuitenkin nostokurki, joka nosti talon katolta rataksen, ja laski sen vähitellen maahan. Rataksen sisällä oli akrobaatteja. Liikkuvat valot kaikilla mausteilla maalasivat koko muuten mustaa kävelykatua ja se musiikki... oho. Tässä aivan surkean lyhyt videopätkä, josta hahmottaa ehkä jotain. Kuvittele ratas siis noin kolmeenkymmeneen metriin taivaalle.

    

Yksityiskohtainen kohtaus-kohtaukselta-kuvailu on puuduttavaa, mutta akrobatian, äänen ja valon lisäksi käytössä oli esimerkiksi savu(verho), vesi ja tuli. Mahtipontisuudessa ei säästelty, mutta tapahtumaan ja tilaan se sopi hyvin.

Erityisen paikan inspiraatiokansiossani sai lasikuutioista tehty kerrostalo. Kuutioiden sisällä oli ihminen ja snorkkeli ja vettä. Yritän saada jostain parempia kuvia, eihän näistä saa mitään selvää.

Spektaakkelin loppuhuipennuksessa  nostokurki hinasi valokalustorivistön kohti korkeuksia ja kyytiin oli ilmestynyt muutama tyyppi. Aika hieno verho siitä muodostui. Yksityiskohtia, oivalluksia ja visuaalista ilotulitusta riitti. 

Jos jossain pienessä lähiössä järjestetään tuollaista ihan huvikseen, en malta odottaa minkälaisia tapahtumia lähempänä keskustaa on luvassa. Ensi viikonloppuna ainakin itsenäisten bändien yö, jolloin joka kadunkulmassa kuulemma soittaa joku. Ihanaa kun on kesä!

Grillijuhlat eivät suinkaan päättyneet esitykseen. Luvassa oli vielä jälkiruokaa, yhteislaulua kolmen kitaran säestyksellä (johon jokainen osallistui täysillä!?) ja videoinstallaatio (naapurin kolmikerroksisen talon valkoiseen, ikkunattomaan, seinään heijastettiin videotykillä aluksi jotain taiteen tapaista ja lopuksi karaokea).

EDIT:

Ja tapahtumasta ehkä lisää googlaamalla Les Festiv'eau Paris 2009.

Päivän parhaat

1. Metrotunnelissa soittamiseen tarvitsee erikoislupia ja säätöä, ja yleensä soittajat ovat aika hyviä. Inkkaribändi panhuiluineen nauratti tänään. Viimeinen sävel jäi lyhyeksi, kun sedät alkoivat yhtäkkiä taistella keskenään biisin päätteeksi. Sitä solvaamista ja vihaisia ilmeitä ja eleitä olisi voinut seurata pidempäänkin.
2. Kielikurssin infotiskin täti halusi ostaa vaaleat hiukseni ja teki siitä kauhean numeron, jonka päätteeksi koko Alliance Francaisen henkilökunta tuli tuijottamaan.
3. Kolme viikkoa ennen Suomeen paluuta aloitan täysipäiväisen opiskelun. Mikä mua vaivaa?
4. Takapihalla ainakin kuusi kuukautta vallinnut remonttikaaos on päättynyt ja vihdoin selvisi, mitä vastapäiseen taloon rakennetaan: MacDonald's. Oh merde.
5. Tällä viikolla rikkoutuneet asiat: lasiovi, kaksi juomalasia, peilikaapin ovi, kaksi kynttilänalusta ja kahvinkeittimen kansi. Parempaa onnea ensi viikolla.
6. Lämpötila 26 astetta, ei pilviä.

Pariisin lapset

Toinen on yksi ja toinen on kolme. Viimeiset vieraani siis, joiden vuoksi yritin katsoa Pariisia hetken myös lapsen silmin. Obama sanoi Pariisin olevan hyvä paikka viedä vaimo. Lasten kanssa meiningit on vähän toiset, sillä ranskalaisilla ei tunnu olevan lapsia. Niitä ei näy katukuvassa juuri ollenkaan. Yleensä lapset ovat hoitajien kanssa, jonka erottaa esimerkiksi siitä, että lapsi ja "vanhempi" ovat eri värisiä.

Hissejä ei yksinkertaisesti ole ja rattaiden kanssa esimerkiksi loppumattomat portaat metrotunneleissa ovat melkoinen haaste. Onneksi virikkeitä kuitenkin riittää. Disneylandin ja Asterix parcin lisäksi Pariisi on täynnä puistoja vempaimineen, karuselleineen ja kauko-ohjattavine purjeveneineen. Jäätelötarjonta on loputon, croisantteja saa 65-90 sentillä ja mopoja, piipaa-autoja ja koiria riittää. Edellä mainittujen lisäksi ohjelmanumeroista suosituimmiksi muodostuivat myös retket sirkukseen, Eiffel torniin ja Pompidouhun. Valkoinen juusto, suklaa ja mansikat oli rok ja Obamaakin yritettiin vähän metsästää. Kyllä täällä taitaa kaikenikäiset viihtyä.

Viimeisiä viedään

Blogi jäi pariksi viikoksi kakkoseksi kaikenlaisten muiden asioiden rinnalla, toivottavasti ette hermostuneet ja täällä käy edelleen lukija tai pari. 

Vaihtarikavereiden läksiäisiä on vietetty yksi toisensa jälkeen. Outoa, kun ei tiedä nähdäänkö enää koskaan, pidetäänkö yhteyttä tai onko jollain ihmissuhteella oikeastaan mitään muuta väliä kuin se, ettei tarvitse olla yksin vieraassa maassa. Kaksi tärkeintä kaveria lähtee yhtä aikaa ensi lauantaina. Sen jälkeen minulla on vielä kolme viikkoa aikaa elää ja ihmetellä täällä. Eikä muuten tee edelleenkään mieli lähteä. Viimeiset vieraat lähtivät tänään ja omakin lähtö alkaa vähitellen konkretisoitua. Aika menee niin nopeasti, tekemistä ja nähtävää olisi vielä vaikka kuinka, eikä kenellekään taida olla epäselvää, että viihdyn täällä. Seuraavien viikkojen aikana aion ainakin ehtiä:

1. Kielikurssille
   
2. Festareille
   
3. Maakuntamatkalle
   
4. Näkemään vielä puuttuvia nähtävyyksiä, näyttelyitä ja puistoja (Versailles ainakin)
   
5. Syömään niissä ravintoloissa, joita on kehuttu, muttei paikalle vielä ennätetty
   
6. Osallistua kaupunkikierrokselle rullaluistimilla keskellä yötä
   
7. Aurinko + piknik + kaverit * miljoona
8. Nauttia
9. Elää (syödä, juoda, nähdä, ihmetellä, ajatella)
10. Puhua ranskaa

En halua vielä edes ajatella:

1. Pakkaamista
   
2. Sitä, että jos täälläkin sade ja kylmyys jatkuu
3. Tai toisaalta sitä lämpöä, mikä täällä heinäkuussa todennäköisesti on
4. Niitä lamppuja, jotka on poksahtaneet ja pitäisi ostaa ruuvimeisseli ja vaihtaa uusiin ja on sellasia erikoislamppuja, joita ei mistään saa
5. Niitä muita hankintoja tähän asuntoon
6. Asioita, joita Suomeen pitää ostaa
7. Tenttituloksia, suoritusten korvaavuuksia yms.
8. Sitä ettei kaikki tule mahtumaan matkalaukkuun kerralla ja sulavasti
9. Tuliaisia
10. Pariisin jälkeistä masennusta, jolla on ihan oikea F-diagnoosi Japanissa