Purnaan vielä vähän...
Viikonloppu lipuu vääjäämättä ohitseni. Olen viettänyt vaihtelevasti äläostamitään-, äläsyömitään- ja äläteemitäänpäiviä. Paitsi että kämppis/kämppikset ovat Etelä-Ranskassa, myös muut kaverit paistattelevat Barcelonan lämmössä tai kiertävät Lontoon kuumia katuja. Minulla olisi siis ollut aikaa perehtyä a) kouluhommiin b) työnhakuun c) kodin siivoukseen ja pyykkivuoreen tai d) paikallisiin teatteriseurueisiin. No en ole tehnyt näistä mitään.
Sen sijaan olen juonut hirvittävän määrän kahvia, lukenut näytelmiä ja nauranut yksinäni ääneen. Olen myös haaveillut, suunnitellut ja ajatellut, josta olenkin tullut seuraavaan lopputulokseen. Tuntuu, että kaikki muut elävät mahtavaa elämää, mutta minä olen jumissa. Sosiaalinen elämä on täällä vähän kiven alla; Erasmuksille ei ole juuri mitään järjestettyä ja koulun lakkoillessa ihmisiä ei näe edes kursseilla. Koko ajan pitäisi itse olla järjestämässä kaikenlaista ja se voi pidemmän päälle olla uuvuttavaa. Toinen iso jumitus, joka kiristää päätä, on rakas ranskan kieli. Monet vaihtareista puhuvat englantia keskenään, ranskalaisiin on vaikea tutustua ja kotona puhutaan suomea. Kaikki muut kielen alueet tulevat treenatuksi paitsi puhuminen, jota ajattelin täällä tehokkaimmin harjoittaa.
En ole koskaan tehnyt oikeita töitä, kesätöitä tai muitakaan Kunnon Kansalaisen juttuja. Joka kevät stressaannun ajatuksesta, että pitäisi muka tietää missä kaupungissa kesänsä viettää ja minkälaisia töitä haluaisi tehdä. Nyt taloudellinen tilanne, mielenkiinto ja opintotukien kuluttaminen vaatisi todella yhden työkesän. Edes jotain keikkaluontoista. Taas on suuruuden hulluja ideoita ja haaveita, mutta työhakemuksen vääntäminen (etenkin ranskaksi) on jokseenkin luotaantyöntävää hommaa.
Sitten on vielä yksi o-ou. Tänään on 22.3 - alle kahden kuukauden päästä koulu täällä on ohi. En minä halua tulla vielä Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti