Elämysmatkailua

Mainitsin viimeviikkoisessa postauksessa pitäväni vaikka minkälaisesta esittävästä taiteesta. Katsojana nautin kuitenkin ehkä eniten tanssista, jossa ajatukset eivät niinkään pakkaudu omiin ohjaussuunnitelmiin ja muihin paljon parempiin ideoihin. En pidä huonoista tanssijoista, tylsistä koreografioista tai kököstä visualisoinnista, joten tanssin katsominenkaan ei aina ole nautinnollista. 

Viime viikonlopun esitys Accumulated Layout oli äärimmäisen hieno ja tekninen esitys. Video, valot, koreografia ja musiikki oli yhden miehen, Hiroaki Umedan, käsialaa. Ja siinäpä ongelma ehkä olikin. Esityksen eri elementit tukivat toisiaan täsmällisesti: video rytmitti tanssia, joka rymitti valoa, joka rytmitti musiikkia, joka rytmitti koreografiaa. Esitys ei herättänyt ajatuksia, ei tuntunut missään enkä edes yhtynyt ranskalaiseen "oh-lala!"-kulttuuriin, vaikka kieltämättä ihailin Japanilaisen rytmitajua ja kumista, mutta määrätietoista tanssia. Musiikki oli myös jees ja videokin hieno, mutta äärimmäinen teknisyys söi kaiken sisällön ja ilmaisun. Takana istuvat 13-vuotiaat idiootit pitivät tarmokkaasti huomion myös tasapuolisesti itsellään.

Tänä iltana meininki oli jotain aivan muuta. Ensinnäkin, eräs vielä toteuttamaton ohjaussuunnitelma on kytenyt ja kasvanut päässäni vuosia. Tänään löysin sille tilan. Théâtre National de Chaillot on vanha, jylhä, jykevä ja korkea rakennus, jonka sali on studiomainen, rakenteet paljastava, huippumoderni ja sikamakee.

Toisekseen... Ilta sisälsi Russel Maliphant Dance Co:n kolme esitystä, jotka olivat Flux, Small Boats ja Push. Ensimmäinen oli yhden miehen show, rytmillisesti oivaltava ja tylsää kissa-hiiri-leikki-valoratkaisua lukuunottamatta kiinnostava ja miellyttävä. Seuraavassa esityksessä video, musiikki, valot ja tanssi yhdistyivät, limittyivät ja vuorottelivat mielenkiintoisella tavalla. Lavan edessä olevassa harsossa pyöri erilaisiin maisemiin ja tapahtumiin sijoittuva video. Seitsemän tanssijaa oli harson takana ja näkyivät välillä osana kuvaa, jota video ja valo ohjasivat. Ok, nähty ennenkin, mutta ei näin kokonaisvaltaisena kuitenkaan. Esitys oli mielenkiintoinen, mutta videon sisältö liikkui häpeällisen lähellä mauttoman rajaa, lipsuen sen ylikin välillä. Unettava musiikki ja jatkuva harson läpi tarkennus painoivat myös silmiä kiinni esityksen loppupuolella. Väliajan jälkeen alkoi kolmeosainen "Push". Sitä dialogia, pariakrobatiaa, keveyttä, rytmitajua, ilmaisua, voimaa, taitoa, ilmavuutta ja tunnetta oli yksinkertaisesti mahtavaa katsoa. Yksi valotilanne ja syntikan soundi yhdessä kohtaa ovat ainoat asiat (ja niitä lähes poikkeuksetta kaikkialla on), joita vähän kritisoin. Lähtiessä oli mielettömät fiilikset vaikkakin myös omituinen uupumus. Ensimmäistä kertaa täällä menin esimerkiksi  väärään metroon, talsin kilometrikaupalla tunneleissa yksin keskellä yötä minihameessa enkä jaksanut edes hermostua.

Ja vielä ihan pieni kolmas juttu. Saattaa olla, että huomio ja paha silmäni kiinnittyi tänä iltana tavallista tarkemmin valoihin, koska seurueeni oli kaksi valosuunnittelijaa, joiden höpötyksissä piti pärjätä mukana. 

Kuva Russel Maliphant Dance Companyn esityksestä "Small Boats"