Kaikkensa tekee, ettei vaikuttaisi niin turistilta, silti...

1. Kun jättää kartan kotiin, eksyy.

2. Kun yrittää puhua nopeasti ranskaa, ei saa siitä itsekään mitään tolkkua saati sitten paikallinen. (Sotkun jälkeinen hiljaisuus kestää tunnin)

3. Fraasisanakirja on ollut turhan kovassa käytössä, kun vastaa kassatädin tervehdykseen tokaisemalla pirteästi "näkemiin".

4. Törmää ruokalassa poikaan ja pudottaa tämän suklaakakun lattialle.

5. Sovittaa korukaupassa sormusta, eikä saa sitä irti sormestaan. Lopulta se lentää kaaressa patterin taakse, josta sitä kontataan nolona hakemaan.

Kuva: Anna Seppälä

Louvrea ja vähän muutakin

Paikallisia opiskelijarientoloita on nyt testattu ja hyviksi todettu; viini on halpaa ja hyvää. Pariisi on myös hyvä paikka viettää bileiden jälkeistä päivää: suklaapuodit tarjoavat täydellisiä herkkuja, crêppejä on tarjolla kaikkialla ja menu maksaa 10-20€. Eilen oli alen loppurysäys ja ihmisiä liikkeellä läjäpäin, kävimme kääntymässä tavaratalon ovella; sisään ei mahtunut.

Ähkyssä kolmen ruokalajin illallisesta ja ihmismäärästä päätimme tehdä tänään jotain hyvin paikallista. Lähdimme lenkille Louvren takapihalle, jossa pariisilaiset hölkkäsivät, pelasivat jalkapalloa ja istuskelivat. Yksikään katse ei viipynyt vaaleassa tukassa turhan pitkään, turistikrääsämyyjät eivät edes katsoneet meihin päinkään ja välillä tuntui että olimme itse turistien kuvauskohteena ilmentämässä ranskalaista sunnuntaita. 

Louvre, joka siis sijaitsee suunnilleen takapihallamme, houkutteli myös sisään. Ostimme vuosikortin (15€) ja ajattelimme, että perehdymme pieniin osiin kerralla. Tänään kohteina oli Egypti, keski-aika ja Louvren historia. Aiomme käyttää vuosikorttiamme aktiivisesti ja vierailla pytingissä aina, kun tuntuu siltä. 

Tulimme patongin kanssa kotiin ja söimme pastaa ja juustoja. Huomenna pitäisi aloittaa koulunkäynti.

Huomioita pariisilaisesta asiakaspalvelusta

1. Myyjät hengailee kaupoissa, juttelee joka suuntaan ja kaikille yhtäaikaa, pakkaa tavaroita pitkään ja hartaasti, avaa paketteja ja pakkaa ne uudestaan, korjailee kollegan paketointeja, vastailee puhelimeen ja tekee kaikkea muuta kuin palvelee asiakkaita.

2. Jos kassaneiti tekee virheen, se korjataan infossa kovaäänisesti ja vihaisesti. Virhe on luonnollisesti asiakkaan syytä, vaikka huomaamatta jätetty ale-lappu on suuri ja kirkkaan punainen.

3. Myyjiä kiinnostaa enemmän mistä maasta asiakas on ja miltä asiakas näyttää kuin se, mitä tämä haluaisi ostaa.

4. Jos kysyy jotain, myyjä pyörittelee silmiä ja saattaa vastata laiskasti kolmannella kerralla.

5. Kassat saattavat olla kiinni keskellä vilkkainta shoppailuaikaa. Myyjät juttelevat keskenään, viilaavat kynsiään tai surffaavat internetin ihmeellisessä maailmassa. Ketään ei kiinnosta myydä mitään ja asiakasjono kasvaa. Asiakas on ärsyttävä, jos pyytää saada maksaa tuotteen.

Väsyneitä tilanteita

Aamulla oli tarkoitus paikata huonosti nukuttuja öitä, mutta heräsimme poraan, ambulanssiin, naapurin vasaraan ja kadulla huutaviin työmiehiin haukkoina. Onneksi sirkus ei ala täällä seitsemältä. Päivä on taas käytetty loppuun. Vielä vähän dubattua telkkaria ja sitten nukkumaan.

Ilmottauduin teatteri-, elokuva-, kehonrakennus eiku kehonhuolto- ja kiipeilykursseille. Lisäksi on kieli ja kulttuurikursseja. Kirjallisuus vahingossa unohtui, josta Mme Macheras todennäköisesti pillastuu. Yksi hermoromahdus jo todistettiin, kun emme ymmärtäneet käyttää imperfektiä. Nainen HUUSI ja KILJUI ja juoksenteli ympäri koulua. Show alkoi aivan yllättäen ja pokkaa pidettiin kaksin käsin. Näihin pitää kuulemma varautua. 

Lisää seuraa sitten kun silmät pysyy auki ja aivo toimii.

Perillä.

Lähtöpäivänä aurinko revitteli niin täysillä, että oli pakko pyyhkiä pölyt ja pestä peilejä. Huoliteltu koti tuntui ensin hyvältä idealta, mutta kaaoksesta olisi ehkä luopunut helpommin. Vähitellen ymmärsin mihin joku viime vuoden kuningasideoista oli johtanut. Minä muuttaisin Pariisiin.

Katsoin Suomea tunnin lentokoneessa kunnes ilmoitettiin, ettei kone nousisi ilmaan. Odotin bussia 15 minuuttia, istuin terminaalissa puoli tuntia ja pääsin uuteen koneeseen odottamaan. Siinä vaiheessa lentolehtinen alkoi viedä voiton Suomen tuijottelulta, eikä kyyneltäkään herunut kun nousimme lopulta ilmaan.

Pariisissa löysin (tässä järjestyksessä) loputtomia rullaporrastunneleita, laukun, lentokenttäjunan ja RER-junan. Jonkun onnettomuuden vuoksi juna ei mennyt aivan sinne minne olin matkalla, joten vaihdoin metroon. Koska 20 kiloa oli matkalaukun painoraja, tavaraa oli vain 19 kilon verran. Iltajumppa pulkassa.

Koti on ihana asunto, joka on sisustettu kummallisesti. Paras on bailaava vessa: valokatkaisija päräyttää automaattisesti radion päälle ja kanavalla soitetaan pelkkää diskojytää. Kyllä kelpaa.

Tavarat on vielä paljolti matkalaukuissa, koska vuokraisäntä tulee parin päivän visiitille kahden viikon päästä. Jääkaapista löytyy juustoa, jugurttia ja oranginaa.

Orientaatiopäivä oli yllättävän rankka. Täti puhui monta tuntia ranskaa ja kaikki piti ymmärtää. Ainakin päivämäärät, kellonajat, salinumerot, kurssijärjestelyt jne. Tarjolla oli aamupalaa: kahvia, croisantteja ja mehuja. Kahvi oli niin hyvää, vaikka termarista tulikin. Päivän lopetuksena oli tasokoe, joka oli vaikea. Ja pitkä. Lunttasin myös naapurilta yhden kohdan. 

Pitkien kävelylenkkejen, kahden vesisade- ja yhden suihkukastelun, kauppojen sekä kurssitarjottimen tutkimisen jälkeen on puhti pois ja uniaika. Jatketaan tästä.

Kuukausi lähtöön

Onneksi ihmisellä on vanhemmat, jotka pelastaa  tyttärensä, joka on innoissaan kaikesta muusta Pariisiin liittyvästä, paitsi käytännön asioista. 

Pariisin keskustassa on 46 neliön, kahdella ranskalaisella parvekkeella ja valtavilla ikkunoilla varustettu koti, joka odottaa minua ja kämppistäni. Asunto ei todellakaan vastaa kuvitelmiani opiskelija-asumisesta Pariisissa. Varustauduin alle kymmenen neliön komeroon, johon olisin juuri ja juuri mahtunut puhaltamaan uimapatjan itselleni yöksi. Nyt toteutuu  unelma asumisesta Pariisissa. Tämän kaiken mahdollistaa hyvin pohjustetut suhteet, yltiöpositiiviset yllätykset ja vanhemmat, jotka lörpöttelevät kaikenlaista taksissa. 

Koti sijoittuu suunnilleen Louvren ja Centre Pompidoun puoliväliin ja alakerrassa on kioski, josta saa varmasti ainakin patonkia ja punaviiniä. Rotanloukkuja ja torakkamyrkkyä en sitten tarvitsekaan, vaikka niitäkin saa kuulemma jokaisesta marketista. 

Muukin matkaan liittyvä järjestäytyminen alkaa olla hoidettu. Paitsi asia, jota olen siirtänyt siitä lähtien kun aloitin ranskan opiskelun ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten. Jos on keksinyt tarpeeksi monta keinoa kiertää lukusanat, ei niitä välttämättä tunne tarvitsevansa ollenkaan. Ennen kuin muuttaa Ranskaan ainakaan... Opettelen ne joululomalla. 

Tai lentokoneessa.

Jokavuotinen ahdistus

Päätin juuri, että omaan blogiin saa kirjoittaa muustakin kuin vaihtoon liittyvistä asioista.

Kolmena edellisenä vuonna olen pyrkinyt kouluun, josta saa koulutuksen, suhteet ja paperin, jotka minä haluan. Tehtävät ja ihmiset on joka vuosi samat, mutta itsestään pitäisi aina löytää jotain uutta. Pelkkä ajatus pääsykoetilanteesta saa hien virtaamaan ja mahan kuralle. Sisäänpääsyyn vaaditaan yksinkertaistettuna keskittymistä, yllättämistä ja jännityksen hallintaa. Kuullostaa normaalilta koetilanteelta, mutta siellä kriteerit on pingotettu äärimmäisyyksiin asti. Kauhukertomuksia riittää, minä en. Vielä. 

Raja halun ja pakkomielteen välillä on haalistunut, mutta sitä tässä kai vaaditaankin. Motivaatio tarkoittaa ainakin jotain aivan muuta kuin niissä neljässä muussa korkeakoulussa, joihin olen pyrkinyt. Viimeiseen pääsin sisään huumorilla.

Luin juuri ennakkotehtävät, joista yhtä tehtävää on vähän muutettu(!!) ja toinen on täysin uusi(!!!). Loput on samoja. Päätin, että en hae tänä vuonna.

Raadin ohjeiden mukaisesti aion kasvaa, ja lähteä Pariisiin. Sieltä saa kuulemma hyvää juustoa.