Kolmena edellisenä vuonna olen pyrkinyt kouluun, josta saa koulutuksen, suhteet ja paperin, jotka minä haluan. Tehtävät ja ihmiset on joka vuosi samat, mutta itsestään pitäisi aina löytää jotain uutta. Pelkkä ajatus pääsykoetilanteesta saa hien virtaamaan ja mahan kuralle. Sisäänpääsyyn vaaditaan yksinkertaistettuna keskittymistä, yllättämistä ja jännityksen hallintaa. Kuullostaa normaalilta koetilanteelta, mutta siellä kriteerit on pingotettu äärimmäisyyksiin asti. Kauhukertomuksia riittää, minä en. Vielä.
Raja halun ja pakkomielteen välillä on haalistunut, mutta sitä tässä kai vaaditaankin. Motivaatio tarkoittaa ainakin jotain aivan muuta kuin niissä neljässä muussa korkeakoulussa, joihin olen pyrkinyt. Viimeiseen pääsin sisään huumorilla.
Luin juuri ennakkotehtävät, joista yhtä tehtävää on vähän muutettu(!!) ja toinen on täysin uusi(!!!). Loput on samoja. Päätin, että en hae tänä vuonna.
Raadin ohjeiden mukaisesti aion kasvaa, ja lähteä Pariisiin. Sieltä saa kuulemma hyvää juustoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti